Normalstorlek
Normalstorlek
På svenska

Tulli ja Eu:n sisä

markkinat

Suomi ja Ruotsi ovat vuoden 1995 alusta olleet Euroopan unionin jäseniä. Euroopan yhteisöt, jota lyhyesti kutsutaan myös yhteisöksi, muodostaa unionin kolmesta pilarista ensimmäisen.

Suomen ja Ruotsin muiden maiden kanssa käymä kauppa jakautuu yhteisökauppaan ja ns. kolmansien maiden kauppaan.

Yhteisökauppaa käydään yhteisötavaroilla eli tavaroilla, joilla on yhteisötavaroiden tullioikeudellinen asema.

Yhteisömaiden välillä vallitsevan tavaroiden vapaan liikkumisen perustana on kaikkea tavarakauppaa koskeva tulliliitto. Sekä yhteisökaupasta että kolmansien maiden kaupasta ja kuljetuksista on kaikkia yhteisömaita sitova säännöstö. Lisäksi näistä asioista on myös kansallisia säädöksiä.


Auton osto toisesta EU-maasta muutoautona

Jotta auton saisi tuoda muuttoautona esim. Ruotsissa Suomeen on henkilön asuttava vuosi Ruotsissa ja auton on oltava käytössä vähintään 6 kk sen vuoden aikana ja auto ei saa olla 72 vuorokautta enempää käytössä Suomessa sen vuoden aikana.

Jos henkilö sen sijaan on Suomessa työssä autoa ei saa tuoda Suomeen verottomana lainkaan, vaan verot on autoa tuotaessa maksettava Suomeen.

Lemmikkieläimen rajan yli vieminen

Lemmikkieläimen saa viedä esim Ruotsista Suomeen/Suomesta Ruotsiin
jos ja kun kotileläimellä on  

  • selvästi näkyvä tunnistusmerkki (tatuointi tai siru)
  • vähintään 21 vuorokautta vanha Rabies-rokotus (voimassa 2 vuotta)
  • lemmikkieläinpassi, jonka saa paikalliselta eläinlääkäriltä

Yleensä, jos koiraasi ei ole rabiesrokotettu voi passin saamiseen mennä noin 4-5 kuukautta, eli hyvissä ajoin on oltava liikkeellä.

Mitä passi sisältää?
Passissa on tietoja koirasta ja koiran omistajasta, rokotuksista ja muista hoidoista joita koira on eläinlääkärikäynneillä saanut. Eläinlääkäri päivittää tiedot joka käynnillä.

Paasissa on myös tietoa koiran tunnistusmerkistä (tatuointi tai siru)
Rabiesrokotus ja heisimato-hoito ovat pakolisia toimia passin saamiseksi.

Mitä passi sittem  maksaa?
Passin hinta voi vaihdella riippuen eläinlääkärin normaalista taksasta ja tarvittavista hoidoista mutta normaalisti  puhutaan noin 150 - 200 euron hintahaarukasta.

Linkit
  • EU:n sisämarkkinat
  • Suomen tulli
  • Ruotsin tulli
  • Mikä om yhteisötavara?
  • Arvonlisävero Eu:ssa
  • Tullineuvonta
  • Pohjoinen tullipiiri, Tornio
  • Ata carne
  • Euroopan kuluttajakeskus
Rajaosaamiskeskus
Haaparannan kunnantalo
953 85 Haparanda
© Rajaosaamiskeskus