Eläke koostuu tuloeläkkeestä/lisäeläkkeestä, rahastoeläkkeestä ja takuueläkkeestä ja niitä hallinnoivat Vakuutuskassa ja Rahastoeläkevirasto, PPM. Eläke perustuu koko elämän aikana (vuoteen 1998 saakka 16 vuoden iästä alkaen) ansaittuihin tuloihin. Eläkkeesi on suurempi, jos olet käynyt työssä pitkään ja tulosi ovat olleet suuret. Vastaavasti eläke on pienempi, jos tulosi ovat olleet pienet.
Saat eläkeoikeuksia myös sairauspäivärahasta, vanhempainrahasta, työttömyyskorvauksesta ja sairaus- ja aktivointikorvauksesta. Saat ylimääräisiä eläkeoikeuksia niiltä vuosilta, joina sinulla on ollut pieniä lapsia tai ajalta jolloin olet opiskellut opintorahan turvin tai suorittanut maanpuolustuspalvelua.
YHTEISÖN LAINSÄÄDÄNTÖ
VANHUUSELÄKE
Seuraavia periaatteita sovelletaan henkilöön, joka lakkaa työskentelemästä jossain jäsenvaltiossa mutta jatkaa toimintaa toisessa:
Jokaisessa maassa, jossa henkilö on ollut vakuutettu, hänen vakuutustietonsa säilytetään eläkeikään saakka; suoritettuja eläkemaksuja ei siirretä toiseen maahan, eikä niitä voi nostaa henkilö, joka ei enää ole vakuutettu kyseisessä maassa;
Jokaisen maan, jossa henkilö on ollut vakuutettuna vähintään vuoden, on maksettava tälle vanhuuseläkettä henkilön saavutettua eläkeiän;
maksettava eläke lasketaan kyseisessä maassa kertyneen eläkehistorian mukaisesti. Jos vakuutus siellä on ollut voimassa pitkään, maksettava eläke on suhteellisen "korkea". Ellei, eläke jää suhteellisen "alhaiseksi".
Eläkemaksuja ei menetetä, saavutetut oikeudet ovat suojattuja ja jokainen maa maksaa eläkettä kyseisessä maassa kertyneen vakuutusajan mukaisesti.
Yleissäännöt
- Yhteenlaskeminen: jos vakuutusaika tietyssä jäsenvaltiossa ei ole ollut kyseisestä maasta maksettavaa eläkettä varten riittävän pitkä, huomioon otetaan kaikki ajanjaksot, jotka henkilö on ollut vakuutettuna muissa jäsenvaltioissa.
- Asuminen tai oleskelu ulkomailla: vanhuuseläkettä maksetaan riippumatta oleskelu- tai asuinpaikasta Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella ilman vähennyksiä, muutoksia ja keskeytyksiä.
Henkilö on ollut vakuutettuna vain yhdessä jäsenvaltiossa
Tässä tapauksessa eläkkeen määrä lasketaan kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti täsmälleen samalla tavoin kuin maan omien kansalaisten eläkkeet. On samantekevää, asuuko henkilö eläkeiän saavuttaessaan kyseisessä maassa vai ei.
Henkilö on ollut vakuutettuna useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa
Eläkettä maksetaan jokaisesta valtiosta, jossa henkilö on ollut vakuutettuna vähintään vuoden. Nämä eläkkeet vastaavat vakuutusaikoja, jotka ovat täyttyneet kussakin valtiossa erikseen.
Varhaiseläkejärjestelmät
Useimmat varhaiseläkejärjestelmät perustuvat työmarkkinaosapuolten välisiin sopimuksiin; yhteensovittamista koskevia yhteisön säännöksiä ei sovelleta. Varhaiseläkevaihtoehdon valinnut henkilö saattaa menettää varhaiseläke-etunsa, jos hän muuttaa pois eläkettä maksavasta jäsenvaltiosta.